Seksuaalisuuden moninaisuus

Olen keski-ikäinen hetero monisyöjä mies. Olen mies, jota on siunattu viidellä terveellä lapsella, kolmella heistä on keliakia ja yhdellä diabetes, mutta niiden kanssa oppii elämään tervettä elämää.

Olen mies, jonka kaksi tytärtä ovat kertoneet olevansa bi-seksuaaleja, joista heistä toinen on naimisissa naisen kanssa. Vaikka olenkin hetero tai tiedän itse olevani mikä olenkin, niin niin pitäisi saada olla kaikilla muillakin. Elämme maailmassa, joka on liian vahvasti luotu heteroseksuaalisuuden pohjalle, vaikka elämme samalla maailmassa, jossa on aina ollut seksuaalisuuden monimuotoisuutta.

Tätä on ollut uskoakseni, niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin.

Mielestäni meidän pitäisi tähdätä enemmän sellaiseen yhteiskuntaan, jossa kohdellaan ihmisiä ihmisarvojen mukaisesti, eikä tuomita ihmisiä, siksi että he ovat omia itseään ja he ovat itsenään syntyneet.

Sama koskee, myös ihmisiä, jotka ovat eri värisiä, eri kulttuurista tulevia tai muuten vain erilaisia kuin valtaväestö yhteiskunnassa. Meidän pitäisi pystyä yhteiskuntana tukemaan aina heitä, jotka ovat heikommassa asemassa, saavuttamaan tasavertaisuuden valtaväestön kanssa. Eräässä katsomassani ohjelmassa eräs henkilö kertoi, kun homoviha oli niin suurta, että tietyt porukat tulivat hakkaamaan homoja metsään, jossa he kokoontuivat kahdeksankymmen- luvulla. Tämäkin viha koostui uskoakseni yhteiskunnan opettamista asenteista ja ajatuksista. Meillä yhteiskuntana on mahdollisuus kasvattaa juuri näitä "vihaajia" sopeutuvaisimmaksi.

Olemme koko ajan menneet suomalsisena yhteiskuntana parempaan suuntaan, mutta viha on vieläkin esillä ja äärioikeistolainen ajattelu nostaa jälleen päätään ja varsinkin nyt se on saanut liian isoa jalansijaa myös Suomessa. Rasismi, syrjiminen ihan minkä syyn takia tahansa pitäisi olla aina suoraan tuomittavaa. Ei edes sellaista syytä ole olemassa, että syrjimistä, rasismia tai ihmisoikeusloukkauksia saisi tapahtua.

Tyttäreni jo teininä kertoi minulle olevansa bi-seksuaali. Silloin asiasta ei paljon keskusteltu enempää, mutta ymmärsin kyllä.

Kun tyttäreni aikuisena asui jo omillaan, hän pyysi eräs vierailukertanani minut ulos, kun käy tupakalla. Hän kertoi seurustelevansa naisen kanssa. Huomasin ettei varmasti ollut helppoa hänen isälleen sitä kertoa, vastasin hänelle, että olet vain löytänyt sen kaapin oven mistä tulit ulos.

Itse hyväksyin tietenkin sen, koska eihän se minulle kuulu mikä on lasteni seksuaalinen suuntautuminen.

He ovat minun lapsiani joka tapauksessa ja tärkein asia on se, että he ovat onnellisia. Sitä paitsi, jos minulla olisi tietynlaisia asenteita, joiden takia hänet olisin tuominnut, niin minähän olisin menettänyt enemmän, kun olisin menettänyt tyttäreni luottamuksen puhua minulle asioista ja pahimmassa tapauksessa olisin aiheuttanut tyttärelleni asioita, jotka olisivat taatusti vaikuttaneet hänen elämäänsä negatiivisesti.

Mietin niitä monia ihmisiä, joiden ei ole helppoa pystyä tai ei ollenkaan pysty kertomaan perheilleen eri asenteiden, uskonnon tai muun syyn takia, kuinka paljon se voi vaikuttaa heidän elämäänsä negatiivisesti.

Annetaan ihmisten elää ja vahvimman pitäisi aina auttaa heikompaa nousemaan, myös yhteiskunnassa, jossa vieläkin on liian paljon homofobiaa.

Lopuksi:

Kuinka paljon vähemmän meillä voisi olla mielenterveysongelmia tai päihdeongelmallisia jos yhteiskunta pystyisi ottamaan jokaisesta avun tarvitsijasta kopin ja jos meidän yhteiskuntamme olisi soveliaampi ja hyväksyisi ihmiset sellaisina kuin he ovat?